28.4.2022
Ainutlaatuinen hoito. En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Koko keho ja kaikki sen jumit käytiin yksityiskohtaisesti läpi. Tunsin oloni rentoutuneeksi. Vaikka kaikki kipuni eivät ensimmäisellä hoitokerralla kadonneetkaan, tunnen energian virtaavan nyt uudella tavalla. Menen toistekin. Kiitos!
30.3.2022
Börjen hoidon jälkeen tuntui, että nyt vasta olen käynyt elämäni ensimmäisen kerran oikeassa hoidossa. Olen käynyt erilaisissa hoidoissa ja työskennellyt yli 20 vuotta. Hoito oli ainutlaatuinen, monella tasolla tapahtuva ja koin olevani turvassa. Hoidon jälkeen olin itsessäni ja iloa täynnä. Kiitos Börje!
9.11.2021
Heräsin siihen todellisuuteen, siis pitkän aika siitä hoidosta, ettei mulla ole ollut minkäänlaisia oireita rinnan alueella, hoitosi jälkeen! Yaass! Oon ihan Super-kiitolinen sun osaamisesta ja avusta Börje, Kiitos kun oot auttanut jo tähän mennessä isosti sisäisissä prosesseissa mutta erityisesti tämä fyysinen, mahdollisen alkavan sairauden/vaivan poistamisessa. Oot Super!
27.10.2020
Syvästi inhimillisesti läsnäolevan Börjen ainutlaatuisessa hoidossa ihminen tulee kuulluksi ja nähdyksi kokonaisvaltaisesti, kehoineen ja sieluineen, pyhän ilmapiirissä. Tällaisen hoidon vastaanottaminen on suuri lahja ja näyttää miten täyttä ja rikasta voi elämä olla. Usein pidämme, ja kulttuurimme pitää kehoamme sivuseikkana tai sairauksien ja haavoittuvaisuuksien lähteenä. Börjen hoidossa opit, että virittäytyminen kuuntelemaan omaa kehollisuutta kannattaa, voit rakastaa itseäsi kaikkinesi ja sinut palkitaan.
26.7.2020
Kävin Börje “hieronnassa”. Täytyy sanoa, etten ole tähän mennessä kokenut mitään vastaavaa. Ensinnäkin Börjen kyky havaita ja työskennellä ihmiskehon lihaksiston ja sidekudosten moninaisten ristikkäiskytkentöjen kanssa on huikeaa. Kehollinen manipulointi on äärimmäisen tarkkaa ja monitasoista. Toiseksi, hänen kyky havaita kehon kroonisten virheasentojen, lihasjännitysten tai kiputilojen mahdollisia psykologisia taustoja on käsittämättömän tarkkaa. Sain hoidon Börjeltä synttärilahjaksi, enkä hyödy tästä ylistyksestä mitään. Kysyin häneltä, että onko ok, jos kirjoitan Faceen suositustekstin kiitokseksi niin poikkeuksellisen laadukkaasta ja syväluotaavasta “hieronnasta”.
This being said.. Börje on eksentrisin “hieroja”, jonka tulet koskaan tapaamaan, guaranteed! Hoitotapahtumaa voisi luonnehtia mm. körttiläisten fyysiseksi henkiparannukseksi tai theatre de l’absurde:n performanssiksi. Saatat joutua hoidon aikana myös pohtimaan suhdettasi elämän syvimpiin kysymyksiin. Hoitotilanne vaatii hoidettavalta kykyä levätä itsessään ja rentoutua/nauttia Börjen poikkeuksellisen omaperäisestä tyylistä. Hän saattaa hiljaisella äänellä itsekseen pohtia ongelmasi alkuperää, murista, puhista jne. Mutta jos kykenet kuuntelemaan kehosi tuntemusten ohjaamana sitä, mitä hoitotilanteessa tapahtuu, tämä kaikki alkaa käydä järkiin jollain käsittämättömällä tavalla. En voi lämpimämmin ketään suositella! Voin myös taata, ettei “hieronta” jätä sinua millään tavalla tai tasolla kylmäksi!!
22.7.2020
Börjen taitavissa käsissä oli turvallinen olo ottaa hoito vastaan. Hänellä on tarkka näkökyky ja hän ymmärtää hyvin syy-seuraussuhteita. Työskennellessään hän paneutuu ongelmien juurisyihin. Börjen hoito on lempeää ja hoivaavaa. Session aikana sain sisäistä lasta eheytettyä, ”tuotua kotiin” kadotetun vauvan. Purettavaa riitti ja riittää mutta jo yksi hoitokerta vapautti paljon ja kevensi oloa. Olen jaksanut kävellä pitkästä aikaa metsässä ja keho tuntuu kevyemmältä ja hermosto rauhallisemmalta. On maadoittuneempi olo. Börje tekee työtään suurella sydämellään ja intohimolla. Hän on valoisa ja positiivinen, inspiroiva ja kannustava. Tuntuu että hän tekee perusteellista työtä.
29.6.2020
Hoito yllätti voimallaan ja syvyydellään. Ymmärsin kokonaisvaltaisemmin omien fyysisten ja mielellisten prosessien yhteyksiä. Sain apua sekä krooniseen alaselkäkipuuni, että monet tukokset elämäntilanteessani lähtivät avautumaan. Börje on todella omistautunut työlleen ja ihmisten auttamiseen. Hieno koskettava hoito, lämmin kiitos!
2.2.2020
Tunsin koko hoidon ajan olevani turvassa ja hyvissä käsissä. Börje osaa luoda luottamuksellisen ilmapiirin, jossa on helppo avautua hoitoon niin
fyysisesti kuin henkisesti. Itselleni oli valtavan tärkeä kokemus tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi. Sain fyysiseen ja psyykkiseen
vointiini välittömästi merkittävää helpotusta. Fyysiset oireeni vähenivät merkittävästi ja psyykkinen kuormittuneisuuteni väheni
huomattavasti. Kivut vähenivät ja olen hoidon jälkeen tuntenut olevani kehossani enemmän läsnä. Kannattelen vartaloani luontevasti ja oleminen omassa kehossa tuntuu helpolta. Tunnen olevani maadoittunut ja juurtunut. Seison tukevasti jalkojeni päällä. Koin, että koko hoidon
ajan Börje huolehti siitä, että oloni on miellyttävä ja turvallinen, minun jaksamiseni rajoja kuunneltiin ja kunnioitettiin. Itselleni hoidon
hengellinen aspekti oli myös hyvin merkittävä ja hoitava.
30 May 2018
Hetkessä kuunteleva, luottamuksellinen, taidokas ja ytimeen/oleelliseen suuntaava kehon ja mielen hoitokokemus, jossa asiantuntemus välittyi tarkkoina huomioina ja kiinnostuksena työstää eteenpäin. Verbalisointi oli myös tällä kertaa osa kokemusta, myötätunnon ja ymmärryksen välityksellä.
7 Jan 2018
Voin suositella hoitoa, jota voi käyttää moneen huoleen ja harmiin. Tällä kertaa Börje hoiti myös poikaani, ja kahden ikäpolven hoitaminen oli myös avartava kokemus sinänsä. Ihmeellistä mitä asioita Börjen avulla voi löytää itsesensä tutkiskeluun…. Askel on keponen aina sieltä poistuessaan ja ajatukset jossain muualla kun ainaisissa vaivoissa.
13 Nov 2017
Todellinen syväluotaus sisimpään! Et muualta saa tällaista hoitoa! Suosittelen vilpittömästi kaikille
30 Sep 2016
Erinomainen hoito oman fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin edistämiseen! Kiitos
6 Aug 2016
I recommend warmly. Experienced to look and listen to exactly what in
that moment is coming up and needs treatment. Every treatment has been
different and powerful in its own way. Thanks.
11 Apr 2015
Börjen hoidoissa löytyy aina uusia hauskoja lähestymistapoja omaan itseensä ja vähän muihinkin. En tiedä, mitä hän tekee, mutta se tekee hyvää. Olo on keponen aina rankan käsittelyn jälkeenkin. Börje antoi taas täydellisen hieronnan lisäksi uusia lähestymistapoja terveyden edistämiseksi. Kannattaa kokeilla,minua hän on pystynyt auttamaan jo monessa asiassa.
7 Mar 2013
Kokonaisvaltainen muokkaushoito Kiitos mielenkiintoisesta ja antoisesta luxus hoidosta. Keho, sielu ja mieli saivat kaikki osansa.
8 Feb 2013
Huikea parantaja, pystyy poistamaan traumoja kaikilta tasoilta, erityis suositukset!
21 Apr 2012
Kiitos! tämä hoito on ihan omaa luokkaansa, Börjellä uniikki lähestymistapa hoitamiseen. Suosittelen lämpimästi rohkeille ihmisille jotka haluavat eheytyä! Nyt on kivi laitettu vierimään, ei sitä voi pysäyttää…
Voit jättää kokemuksesi hoidosta alla olevalla lomakkeella. Suosituksen voit jättää myös nimettömänä. Nimiä ei joka tapauksessa julkaista.
Feldenkraissia suosittelen niille, jotka haluavat parantaa fyysistä kehonkäyttöä sekä lisätä kehotietoisuuttaan.
http://www.feldenkraisasema.fi/
Suosittelen NVC kurssia niille, jotka haluavat parantaa kommunikaatiokykyään sekä tiedostamaan kuinka tarpeistaan voi puhua niin, että se ei loukkaa muita. Myös tärkeää niille jotka haluaa toimivan parisuhteen.
https://www.dropbox.com/sh/mboqohsuzer226i/AAAY3eH-8KQx9tD0Yook-IHwa?dl=0
5 love languagesia suosittelen niille, jotka kaipaavat parannusta parisuhteeseen. Jos ei ymmärrä miten kumppani otaa vastaan rakkautta niin homma kusee.
https://www.dropbox.com/sh/awmdr46issykpnb/AADi2yHWUpagV5WShNZ-b3HUa?dl=0
Näiten lisäksi suosittelen aikapankkia: https://stadinaikapankki.wordpress.com/
Promoan myös Jeesusta
koska hänellä on ratkaisu ja apu kaikkiin ongelmiin, ja on sen lisäksi myös mukava.
Mystisistä itsenparantamiskirjoista suosittelen vaan yhtä Raamatun lisäksi ja se on Joe Dispenzan Becoming Supernatural
https://archive.org/details/05BecomingSupernaturalByJoeDispenzaAudiobook
Puh. 044 555 6563
borje.olan@gmail.com
Kotivastaanottoni: Aurinkokivenpiha 2-4 B 31 Vantaa, Kivistö
Tilitiedot: FI7140551020104141